Kennel Tenkkapoon

Koiran elämää susirajalla

Esittely

Asun miehen, pienen tyttäremme ja kahden koiran kanssa pienessä Kontiolahden kylässä, lähellä Joensuuta. Koirat ovat aina kuuluneet elämääni, lapsuuden kodissa meillä oli samojedinkoira Emma. Emma oli rakastettu täysivaltainen perheenjäsen ja sen kuoltua vuonna 2002 vietin melkein kolme koiratonta vuotta. Koirakuume kasvoi kuitenkin koko ajan ja lopulta oli pakko ruveta miettimään oman koiran ostoa. Huomasin lehdestä ilmoituksen, jossa myytiin "erityisen sekarotuisia koiranpentuja". Pennut kuulostivat mukavilta, ne olivat pystykorvaisia pörröturkkeja ja niillä ei tulisi olemaan metsästysviettiä. Kävin katsomassa pentuja ja niin Halla lähti mukaan seitsemän viikon ikäisenä.

Hallan kanssa aloitin harrastamaan tokoa, mutta murrosiän myrskyissä Halla alkoi pelkäämään kovia ääniä ja ukkosta. Kerran säikähdettyään treenikentälle kovaa ääntä se ei enää yksinkertaisesti suostunut palaamaan sinne. Jos sen saikin kentälle tai treeneihin mukaan, joissa oli enemmän koiria ja ihmisiä, se meni ihan lukkoon ja halusi tilanteesta pois. Oli selvää, että Hallasta ei tulisi tokokoiraa, vaan se saisi jäädä nauttimaan rauhallisesta ja stressittömästä elämästä kotiin. Tämä oli kova isku minulle, sillä tähän asti Hallan kanssa harrastaminen oli ollut todella mukavaa ja edistyimme nopeasti. Halla luki hyvin ihmisen kehonkieltä, se oppi uudet asiat nopeasti ja oli innokas tekemään töitä. Niinkuin se edelleenkin on kotioloissa ja rauhallisissa treenitilanteissa.   

Hallan jäädessä kotikoiraksi aloin miettiä toisen koiran hankkimista. Halla oli mukavan kokoinen ja sen turkki oli helppohoitoinen, joten aloin etsiä samantyyppistä koiraa. Tällä kertaa kuitenkin halusin rotukoiran. Löysin lapinporokoiran ja tutustuin tarkemmin rotuun. Kyselin monilta kasvattajilta tietoa rodusta ja mielenkiintoni rotua kohtaan kasvoi.

Lopulta löytyi sopiva pentue, josta varasin narttupennun. Työtilanteeni takia Wicca sai viettää ylimääräisen kuukauden emonsa luona, mutta marraskuussa 2006 Wicca tuli lopulta kotiin kolmen kuukauden huimassa iässä. Hallasta ja Wiccasta tuli heti ystävykset.

Wiccan kanssa aloin harrastamaan tokoa, mutta Wicca on hyvin erilainen koira kuin Halla, enkä heti tajunnut tätä. Yhteistyömme tökki, Wicca ei oppinut mitään, ja senkin minkä se oppi, se oppi h-y-v-i-n hitaasti. Vasta eräällä koirakurssilla tajusin missä vika on. Minussa. Olin opettanut Wiccaa samalla tavalla kuin Hallaa, enka tajunnut, että Wicca ei opi samalla tavalla, se on ihan oma yksilönsä. Wicca vaatii enemmän toistoa, mutta silti se ei jaksa keskittyä samalla tavalla kuin Halla. Wicca on paljon itsenäisempi koira, sillä ei ole palveluskoiramaista tahtoa miellyttää ihmistä. Kun löysin Wiccalle sopivamman treenaustavan ja aloin nähdä sen omana itsenään, aloimme vihdoin edistyä.

Tokotauon aikana olin vienyt Wican koiranäyttelyihin, vaikka ne eivät minua paljoa kiinnostaneet. Wicca menestyi kuitenkin hyvin näyttelyissä ja pian huomasin kiertäväni koiranäyttelyitä ahkerasti. Wicca napsi SERTejä ja ROPpeja ja tammikuussa 2009 se valioitui 2,5-vuotiaana. Näyttelymenestyksen myötä aloin kiinnostua myös koirankasvattamisesta ja ystäväni innoittamana kävin kennelliiton kasvattajakurssin joulukuussa 2008. Samalla allekirjoitin kasvattajasitoumuksen. Kesällä 2009 minulle myönnettiin kennelnimi Tenkkapoon. 

Näyttelyiden ja tokon lisäksi käymme ahkerasti lenkillä, usein metsissä, joissa koiria voi juoksuttaa vapaana. Koirat pääsevät myös silloin tällöin etsimään metsistä haavoittuneita hirvensorkkia tai jäniksen nahkoja mejän muodossa. Haku ja esine-etsintä kuuluvat myös satunnaisiin harrastuksiin, joita teemme omaksi huviksi. Arjessa koirat pyörivät mukana kaikessa mahdollisessa ja kaikki menot suunnitellaan koko "perheen" näkökulmasta.  

Koirankasvatus on minulle hyvin pienimuotoista, otan askeleen kerrallaan. Wiccan ensimmäisten pentujen myötä selviää myös jatko kasvatustyötä ajatellen. Omassa kasvatustyössäni pyrin valitsemaan terveitä, hyväluonteisia koiria, rodun käyttötarkoitusta unohtamatta.   

 Koirat lempipuuhissaan:

Wicca syö...

 ... ja Halla piehtaroi lumessa.

Koiranelämää

Lapinporokoiran alkuperäinen käyttötarkoitus on paimentaa poroja vaativissa olosuhteissa. Lapinporokoira onkin kestävä, touhukas ja hyvin energinen koira, minkä vuoksi se on myös loistava harrastuskoira. Tunnin hihnalenkki päivässä ei yksinkertaisesti tyydytä energisen koiran liikkumisen tarvetta, joten olisi tärkeää, että porokoiran kanssa myös tehtäisiin jotain. Sen kanssa voi treenata agilityä, tokoa ja sillä on pk-oikeudet osallistua myös esim. hakuun ja jälkeen. Näyttelyt ovat myös hauska harrastus porokoirille, vaikka vaatimattoman ulkonäkönsä ansiosta BIS-sijoitukset saavat usein jäädä. Palvelukoiramaista miellyttämisen halua sillä ei kuitenkaan ole, joten se tuo oman haasteensa harrastuksiin. Usein porokoira on kuitenkin perso ruualle, joten kouluttaminen ei suinkaan ole täysin mahdotonta.

Jos harrastuskentät eivät houkuta, on porokoira myös tehokas apulainen marjametsällä, puutarhanhoidossa, kalassa, retkillä, hevostalleilla... Porokoira ei ole sivusta katsoja, se on osallistuja. Sen takia en myykään pentuja pelkiksi häkkikoiriksi, vaikka turkkinsa puolesta ne viihtyvät hyvin myös ulkona.

Lapinporokoira on perusterve rotu. Pahiten porokoiria rasittavat silmäsairaudet. Luusto- ja luonneongelmia esiintyy silloin tällöin, samoin epilepsiaa. Lapinporokoira kuuluu Pevisan piiriin. Lisätietoa rodusta löytyy mm. lappalaiskoirayhdistyksen sivuilta (rotumääritelmät, historia, testatut koirat jne).  

Luonteeltaan lapinporokoira on kiltti, nöyrä ihmisiä kohtaan, muttei arka ja aina valmiina toimintaan. Lapinporokoira osaa myös rauhoittua tarpeen vaatiessa. Vieraita kohtaan porokoira on usein aika välinpitämätön, mutta omia ihmisiään se rakastaa ylikaiken. Vahtikoiran viettiä porokoirassa ei useinkaan ole, tosin se saattaa ilmoittaa haukullaan vieraat. Porokoirat haukkuvatkin paljon, sillä ne paimentavat nimenomaan haukulla. Useimmat porokoirat tulevat hyvin toimeen lasten kanssa, mutta reviiritietoisena koirana voi toisten koirien kanssa tulla ongelmia. Varsinkin uroksilla voi olla aika suuri ego, ja porokoiraa ei voi varauksetta suositella koirapuistokoiraksi. Mutta luonteissa voi olla suuriakin eroja narttujen ja urosten kesken, ja oman vaikutuksena tuo koiran sosiaalistaminen ja koulutus.